Helplessness – On Depression, Development and Death on mielestäni paras kirja, joka masennuksesta on kirjoitettu. Se ilmestyi joskus 1970-luvulla, mutta sitä ei ole julkaistu suomeksi. Seuraavassa hyvin suurpiirteisesti ja kärjistetystikin joitakin ajatuksia.
Kirjan mukaan masennus on 75-prosenttisesti opittua avuttomuutta. Nykytutkimus varmaan rinnastaisi kirjan esimerkit pikemminkin stressiperäiseen traumaan, PTSR:ään kuin depressioon.
Opittu avuttomuus voi syntyä maanjäristyksen tai muun arvaamattoman tapahtuman yhteydessä, kun ihmisestä tai eläimestä tuntuu, että tilanteeseen ei voi mitenkään vaikuttaa. Myös sosiaaliset tilanteet voivat opettaa avuttomuutta. Yksilö lamaantuu. Luonnonolosuhteissa lamaantuminen oli hyödyllisempää kuin paniikki, saalistava vihollinen ei ehkä huomannut liikkumatonta saalistettavaa.
Tätähän psykiatria ei ole koskaan opettanut. Masennus ja vastaava selitetään yksinomaan aivokemialla, koska halutaan myydä siihen vaikuttavia lääkkeitä.
Mutta. Kun näitä samoja lääkkeitä testataan eläinkokeilla, koeolosuhteet tehdään varta vasten sellaisiksi, että rotta tai hiiri kokee olonsa avuttomaksi. Yleisimmässä kokeessa, ns pakkouintikokeessa (FST = Forced Swimming Test) rotta pudotetaan yllättäen veden varaan, mikä on siitä erittäin traumaattinen asia. Uudemmassa ja kuulemma inhimillisemmässä koeversiossa rottia riiputetaan hännästä, mikä synnyttää varmasti aiheellisen avuttomuuden tunteen. Sitten tarkkaillaan eläimen refleksejä. Lääkitsemättömät yksilöt yleensä rimpuilevat ja jäävät sitten liikkumattomiksi. Samoin lääkityt yksilöt, mutta ne jatkavat rimpuilemista pitempään, mikä on tutkijoiden mukaan merkki lääkeaineen masentuneisuutta vähentävästä vaikutuksesta.
Tunnustan, että en oikein ymmärrä tässä kuvaamiani asioita. Voisiko joku valaista?
